Ensimmäinen viikko oli kamala. Joka paikassa haisi erikoiselle. Hajut olivat aivan uusia ja mitä erikoisempia. Jopa ravintolan wc:n käsipaperi tuoksui kummalliselle. Haistelu varmaan kuuluu osana kulttuuriin tutustumista, sillä näin kuukauden kuluttua ei hajut enää nenässä tunnu. Tietenkin se voi osaltansa johtua siitä, että olen sairastunut krooniseen pölyallergiaan. Meillä ei myöskään ole imuria täällä ja Pietarin kostea ilmasto pitää kyllä huolen siitä ettet puistele petivaatteitakaan kovin usein. En ole vielä päättänyt sitä oikeaa hajua, josta Venäjän vielä tunnistan mutta luulen että se tulee vasta jälkeenpäin. Ehkä kun joskus tulen tänne takaisin.
Uusi ympäristö vaatii aina paljon energiaa. Joudut käyttämään huomattavan määrän voimavaroistasi ihan vain ympäristön havainnointiin ja huomaat käyttäytyväsi välillä hyvin eri tavoin kuin tavallisesti käyttäytyisit. Varsinkin silloin, kun tulet hiljaisesta Oulusta euroopan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin. En edes uskalla ajatella kuinka monta kertaa tarkistin, että onko passi tallessa. Tai kysyin saman kysymyksen uudelleen ja uudelleen.
Näkymä asunnon ikkunasta oli lohduton. Samoin näkymä bussin ikkunasta koulumatkalla, joka kulkee läpi loputtomien neukkulähiöiden. Oli vaikea erottaa kauppoja autokorjaamoista, ihmiset näyttivät kaikki samalta ja pelottavalta. Pimeällä en uskaltanut käydä edes lähikaupassa. Pikkuhiljaa sitä kuitenkin tottuu näkemäänsä, eikä alue tunnukaan niin hurjalta ja vaaralliselta kuin aluksi. Kaduilla kävelee vastaan vanhempia pienten lapsien kanssa, koiranulkoiluttajia, mummoja ja vaareja ja kerran näin jopa yhden sauvakävelijän...eli siis aivan samanlaisia kaduntallaajia kuin Suomessa. Paitsi että kukaan ei hymyile eikä naura. Ymmärrän kyllä miksi. Jatkuva ruuhka, meteli ja ryysis vie voimat kenestä tahansa. Huvittavaa on, että pahin ruuhka on aina seitsemän ja kahdeksan välillä illalla. Täällä lähiössä siis. Tulin juuri salilta, joka sijaitsee noin puolentoista kilometrin päässä, bussilla tietenkin. Hyvä että pääsin vihreällä ylittämään suojatietä jäämättä auton alle, sillä liikenne oli taas yksi sekamelska.
Kuntosalista hieman. Vihdoin ja viimein sain ostettua kuntosalikortin ja maksoin siitä rapeat 130e. Huippukallista, mutta aivan kuten Suomessa täällä Venäjällä kuntosalit ovat klubiutuneet, eli jäseniä halutaan sitouttaa kuntosaliin tarjoamalla halvempia vuosikortteja tai muita pidempiaikaisia sopimuksia. Hinta kyllä kirpaisee, mutta voin kertoa että se oli sen arvoista. Täällä Venäjällä palvelu jos jokin pelaa. Aina on joku henkilö hoitamassa jotain palvelua, niin bussissa kuin kahviloissakin. Eikä kuntosali ollut poikkeus. Takeille oli oma narikka, pyyhkeet ja juomaveden saa ilmaiseksi. Kuntosalilla kuhisi ohjaajia, infopisteitä ja keskellä salia oli iso proteiinidrinkkibaari. Sen lisäksi salilla on SPA, eli poreamme ja kolme saunaa. Suomalainen sauna, joka on aika viileä eikä siellä heitetä vettä, (Tämä on venäläinen kummallisuus, sillä jostain syystä he ovat käsittäneet että suomalaiset käyvät kylmässä saunassa), turkkilainen höyrysauna ja venäläinen normisauna (joka vastaa sitä oikeaa suomalaista). En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan sillä kylpylässä vierailu vaatii uimapuvun. Luojan kiitos, en törmännyt sinne ilkialasti niinkuin aioin, vaan tein hieman empiiristä tutkimusta pukuhuoneissa ennen sitä :)
Huomenna pääsen vihdoin johtamisen kurssille, jota olen kovasti odottanut. Venäjäksi tietenkin, mutta mukava mennä taas kuuntelemaan ja kokeilemaan josko sitä jotain ymmärtäisi. Ja lupaan ottaa teille pari valokuvaa koulumatkalta, niin tiedätte paremmin mitä tarkoitan.
Palataan taas,
Salla
P.S arvatkaapas mitä kuntosalin narikkatäti sanoi minulle kun kerroin hänelle, etten kovin hyvin osaa venäjää......"KIITOS", selvällä suomenkielellä ;)
Kazanin katedraali, Nevsky prospektin varrella.
Asuntolan ovi...ja killeriportaat. Oon meinannu tappaa itseni niissä monenmonta kertaa, että talven liukkaita odotellessa. Oven takana on heti vartija, ohrana, eikä sisään pääse ilman propuskia eli asuntolan korttia.
Näkymä asuntolan ikkunasta....kaunista, eikö vain?

Ligovsky Prospekt.
Saatana saapuu Moskovaan! Rakastan tota kirjaa!
VastaaPoistaKuntosali kuulostaa ihanalta!
Hah, jotenkin arvasin että pidät siitä. Mulla se odottelee tuolla hyllyn päällä, jos joskus sen saisin loppuun asti luettua ;) vaatii vähän keskittymistä liikaa...
VastaaPoistaSe on niin järkyttävän sekava ja rönsyilevä, että se on hyvä :D
VastaaPoistaKato nyt vasta tajusin et se näkyy siinä kuvassa, mietinki että miten sie yhtäkkiä sen repäset, haha. Urpo mie.
VastaaPoista